Joulu

Stressasin tätä joulua jo kesällä koska tiesin että välttämättä voimat eivät tänä jouluna riitä siihen normaaliin touhuamiseen ja hössöttämiseen. Kuitenkin jo marraskuun puolella olin sinut itseni kanssa ja päätin että teen tasan juuri sen minkä jaksan, en yhtään enempää. Se joulu tulee sieltä kuitenkin.

Ja niinhän se tuli, aivan ihana joulu tulikin. Moni asia on menettänyt merkityksensä tässä matkan varrella ja tietyt asiat ovat vaan korostuneet. Kuten se että saamme kaikki olla jouluna yhdessä. Se on se ehdottomasti tärkein asia.

Olen joulun alla monta kertaa kysynyt pojalta että mikä hänen mielestä joulussa on parasta ja luonnollisesti 6 vuotiaan vastaus on että lahjat mutta samalla hän myös toteaa että tärkeää on se että ollaan yhdessä. Olen onnellinen että poika ymmärtää myös tämän asian merkityksen.

Tällä hetkellä katse on jo kovasti ensi vuodessa. Tämä vuosi oli erittäin rankka ja vaan toivoa voi että ensi vuosi olisi helpompi. Varovasti olemme tehneet jo vähän matkasuunnitelmia ja jos viimein se keittiöremonttikin saataisiin alkuun. 

Ihanaa Joulun jatkoa kaikille, nähdään ensi vuonna :)

Pitkästä aikaa...

Nämä viime kuukaudet ovat pitäneet sisällään niin monenlaista että blogi on ollut viimeisenä mielessä eikä toisaalta olisi ollut voimiakaan tehdä tämän eteen mitään. Syy tähän hiljaisuuteen on se kamala S:ltä alkava mörkö eli syöpä. Takana on elämäni rankimmat kuukaudet ja vaikka vielä on paljon edessä niin uskallan toivoa että se pahin olisi jo ohi...

Kesä meni sytostaattihoidoissa ja siitä toipumiseen. Hoidon jälkeen minut valtasi järkyttävä väsymys, voimattomuus, pahoinvointi... Tuntuu että lista oireista on loputon. Kun selvisin oireista, sain vähän voimiani takaisin niin koko rumba alkoi taas alusta. 

Olen hypännyt sairaalassa tutkimuksissa ja hoidoissa enenmmän kuin laki sallii ja minua on neulalla pistetty lukemattomia kertoja. Vaikka tämä kaikki on ollut vaikeaa niin ylivoimaisesti pahimpaa on ollut se kun joudut omalla lapselle kerta toisensa jälkeen sanomaan että äiti ei nyt jaksa... Se riipaisee ja syvältä!

Tällä hetkellä vedän hiukan henkeä ja sitten aloitetaan vielä sädehoidot. Sen pitäisi olla kuitenkin lastenleikkiä kaiken tämän muun rinnalla. Ainakin toivon niin...

Kaikki tämä on vienyt oman kuntoni täysin pohjalle ja on vaikea jaksaa oikein mitään. Pieniä kävelylenkkejä on pakko tehdä päivittäin jotta saisin kuntoni nousemaan. Tänään oltiinkin koko porukalla metsässä kävelemässä ja kyllä teki hyvää. Sain myös muutamat kuvat otettua sillä kameraa en ole jaksanut pitää ollenkaan mukanani. 

Edelleenkään blogini ei tule päivittymään kuin harvakseltaan mutta toivottavasti jo ensi vuoden puolella olen jo entistä paremmassa kunnossa. 

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille!

Kun näkee taas kaunista

Meni melkein kaksi kuukautta etten edes koskenut kameraan. En pystynyt. Ja ajattelin etten tule hyvin pitkään aikaan koskemaankaan. Luulin että en voi ottaa yhtään kuvaa koska kuva tulisi aina muistuttamaan minua siitä ajasta kun olin sairas... 

Olen sellainen ihminen että näen kaikki kameran linssin läpi. Vaikka minulla ei olisi kameraa mukana niin kaiken minkä ympärilläni näen, näen sen niin että ajattelen miltä se näyttäisi kameralla kuvattuna. Nyt en nähnyt. En nähnyt mitään.

Äitienpäivän aattona olimme siskoni ja lapsien kanssa keräämässä valkovuokkoja mummille. Ja sitten se hetki tuli... Poitsu ja kummityttö poimivat valkovuokkoja ja aurinko paistoi puun takaa. Näky oli niin kaunis. Tuli sellainen hassu olo että mähän näen taas kauniita asioita. 

En ole vieläkään paljoa kuvannut mutta ymmärsin että voin kuitenkin  kuvata jos on sellainen fiilis.

Viikonloppuna kävimme koko porukka kiertämässä luontopolulla ja meren rannalla söimme mummin tekemät eväät. Luontopolku oli kuin toisesta maailmasta... Linnut lauloivat ja pelkkää vihreää kaunista maastoa silmänkantamattomiin. Uskon että teki meille kaikille hyvää.

Minun polku käy nyt välitien kautta mutta joskus vielä pääsen oikealle polulle takaisin...

Kun maailma näyttää pahintaan...

Jokaisen vanhemman pahin pelko on varmasti se että omalle lapselle sattuu jotain. Joko vakava sairaus tai onnettomuus. Miten sen kestäisi? Ei mitenkään... Itselleni se on ollut todella kova pelko heti pojan syntymästä lähtien. Olen miettinyt ja pelännyt näitä asioita niin paljon kunnes kerran mieleeni tuli että mitäpä jos minulle sattuisi jotain... Miten poika selviäisi, miten mies selviäisi? Yhdenkään lapsen ei pitäisi ikinä joutua kokemaan vanhemman menetystä - ei ikinä, ei koskaan.

Jostain syystä aloin enemmän ja enemmän miettimään sitä että mitä jos minulle tosiaan jotain tapahtuisi. Aloin huomaamaan itsessäni oireita ja tunsin että minulla ei ole kaikki kunnossa, isoin syypää tähän epäilykseen oli valtava väsymys. Jaksoin töissä hyvin ja iltaisin olin läsnä lapselle. Mitään muuta en jaksanut enkä pystynyt. Normaali minäni puuhastelee iltaisin kotona kaikenlaista ja olen kamerani kanssa erottamattomat  mutta nyt en vaan enää pystynyt. Ajattelin että kyllä se tästä kun vaan huilaan hiukan enemmän. Kun sitten aamut alkoivat niin että ensimmäinen ajatus oli etten selviä päivästä - 8h yöunien jälkeen olo oli kuin 48h putkeen valvoneella. Myös muiden oireiden takia hakeuduin lääkäriin.

Sitten se päivä koitti. Eräänä maaliskuun päivänä klo 14.22 lääkäri soittaa minulle. Puhelu alkaa sanoilla: "Valitettavasti..." Minun maailmani musertuu, olen vakavasti sairas. Seuraavat päivät menivät jonkinlaisessa horroksessa. 

Edelleen minulla on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Huonona päivänä käyn vessassa itkemässä, kerään itseni kasaan ja jatkan töitäni normaalisti. Voin toistaa tätä monta kertaa päivässä. Hyvinä päivinä tiedän että selviän tästä, sillä eihän minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin selvitä enkä ajattele asiaa sen enempää.

Suurin asia tässä kaikessa on ollut se VALTAVA tuki jota olen saanut kaikilta. Olen maailman onnekkain että minulla on juuri se perhe kuin minulla on. Vanhempani, siskoni, mieheni ja poikani. En voisi enempää pyytää... Minusta on huolehdittu joka ikinen päivä. Katsottu että syön hyvin (kiitos äidille), huilaan tarpeeksi ja saan jutella kun siltä tuntuu. Lapsuudenkodissani on sänky valmiina odottamassa minua ja poitsua kun mies on yövuorossa. Näin minun ei tarvitse jäädä yksin hetkeksikään jos en halua. Ja ympärilläni on ihania ystäviä...

Toivon että joskus voin korvata kaiken tämän avun mitä olen saanut...

Ajattelen että tällä kaikella on jokin tarkoitus. Ehkä näin käy vaan vahvoille ihmisille, koska minähän olen vahva ja jaksan tämän kaiken. Olen matkani alussa vasta mutta selviän tästä, tiedän sen...

Ihana aurinko

Ihan uskomatonta mitä aurinko ja valo ihmismielelle tekee. Sitä jaksaa niiiiin paljon paremmin ja mieli on iloinen. Tänäänkin on ollut niin lämmin ja kaunis päivä ettei ikinä uskoisi että eletään maaliskuun puoliväliä.

Kotonakin on ollut ihana laittaa vähän kevättä esille pihasta puhumattakaan. Niin olisi tehnyt jo mieli laittaa terassikalusteet paikoilleen ja viritellä grilli kuntoon. Pikkuinen pelko vielä takatalven tulosta on etten ihan vielä kalusteita ulos tuonut. Mutta pihaa haravoitiin ja pesin jopa ikkunat ulkoa. Eipä ole sitäkään ennen tullut maaliskuussa tehtyä...

Mutta tiedättekö mikä on ollut tämän viikonlopun kohokohta? No uusi pyörä tietenkin. Poitsu on venahtanut pituutta sen verran että viime kesän pyörä on auttamattomasti liian pieni. Viikolla käytiin kaupoilla vähän etsimässä sopivaa pyörää ja lauantaina sitä sitten lähdettiin ostamaan. Olin itse vielä lauantaina töissä ja kerroin aamulla pojalle että isoviisari on tässä ja pikkuviisari tässä niin äiti tulee töistä kotiin ja lähdetään pyöräkaupoille. Kulta pieni oli istunut keittiön kellon alla melkein koko aamupäivän ja odottanut että tulen kotiin :)

Sanomattakin selvää että eilen ja tänään on sitten pyöräilty. Ensin käytiin isommalla kentällä harjoittelemassa miten se pyöräily ilman apupyöriä sujuu ja kyllähän se hyvin nopeasti alkoi sujumaan. Muutaman kerran tosin poika oli ihan mukkelismakkelis solmussa pyörän kanssa.

Mutta siitä se sitten taas lähti ja hyvin se polkeminen sujui. Otettiin miehen kanssa omista pyöristämme lastenistuin pois ja mä taas herkistelin kun yksi aikakausi on taas ohi. Iso poika polkee jo omaa pyörää eikä istu äidin takana...

Ihana viikonloppu takana ja vielä olisi vähän kutkuttavaa jännitystä edessä... Ollaan syksyksi katsottu pientä etelänmatkaa ja tänään luultavasti varataan se. Ihanaa kun on taas jotain mitä oikein odottaa :)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Laskiainen rannalla

Tämä päivä on mennyt pitkälti kotona töitä tehden ja poitsu on rakennellut mitä hienoimpia legorakennuksia. Illemmalla siskoni onneksi soitti ja sanoi että nyt lähdetään porukalla ulkoilemaan.

Olen ennenkin sanonut että sisko tuntee kaikenmaailman luontopolut paljon paremmin kuin minä ja nytkin käytiin minulle ihan uudessa paikassa. Onneksi tuli lähdettyä sillä maisemat näyttivät tältä...

Osuimme paikalle mitä hienoimpaan auringonlaskun aikaan ja maisemat olivat uskomattoman kauniit. Polkua kun kävelimme eteenpäin oli matkan varrella metsän keskellä kaksi nuotiopaikkaa jossa grillattiin makkaraa. Jotenkin ihanan idyllistä...

Teimme pojan kanssa heti aamusta laskiaispullia (lue: laitoimme pakastepullat uuniin). Sinne kun laitettiin hillot ja kermavaahto väliin niin kyllähän niitä jo itsetehdyiksi voi sanoa :)

Me otimme jokaiselle pullat mukaan ja sisko toi kuumaa kaakaota. Kyllä niillä eväillä kelpasi rantakalliolla istua ja ihailla auringonlaskua.

Nyt kotona kääriydytään koko porukka viltin alle sohvalle ja katsotaan joku hyvä leffa. Ihana viikonloppu!

Nuotiolla

Tämä viikonloppu on ollut kuin pieni loma nimittäin minulla on ollut lauantaikin vapaapäivä. Me olemme siis nukkuneet pitkään (tai poika on, itse ei vapaapäivänäkään kahdeksaa kauemmin nukuta) ja rauhallisessa tahdissa tehneet kaikkea kivaa. Lauantaina lähdimme mm. nuotiolle makkaraa paistamaan...

Sää ei kyllä näyttänyt parastaan sillä oli kylmä ja tuuli oli ihan kauhea. Aurinkoisella säällä oltaisiin viihdytty tuolla pidempääkin mutta kyllä me nytkin ehdimme eväät hyvin syödä. Miten se voikin olla että ulkona kaikki maistuu niin paljon paremmalta. Grillimakkara ei sinällään ole minulle mikään herkku mutta voi että kun se maistui nyt hyvältä...

Siskon mies on varsinainen erämies ja nuotiokin saatiin tulille alta aikayksikön. Makkaratikut veistettiin itse ja kuksasta tarjoiltiin kahvit. Tälläisiä pieniä retkiä tulee vaan tehtyä liian harvoin. Aina on muka niin kiire... Nämä on ehdottomasti niin arjen pieniä ihania hetkiä ja näitä täytyy ehdottomasti tehdä useammin.

Nyt kuitenkin valmistaudutaan taas ensi viikkoon ja kerhoreput on pakattu ja työ- ja päiväkotivaatteet on ojennuksessa. Arki alkaa taas mutta ihanaa se arkikin on :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Mitä meille kuuluu

Olisi aika taas ryhdistäytyä täällä blogissa, koska tammikuukin meni ohi näköjään yhdellä postauksella.

Kun niitä tunteja sais vuorokauteen tai ainakin iltaan muutaman lisää niin ehtisi monenmoista tehdä.

Monenmoista tammikuussa ehdittiin kyllä tekemään ja olen leiponutkin enemmän kuin koko viime vuoden aikana yhteensä. Pieni reissukin tehtiin kylpylään kummitytön perheen kanssa ja siellä rentouduttiin koko porukka.

Tällä hetkellä meillä on pieni potilas kotona sillä pojalla on jo muutama päivä ollut korkea kuume ja kova yskä. Poika tosiaan on kerran vuodessa kipeä joten toivotaan että tämä vuosi on tällä sitten kuitattu.

Tässä kohtaa ei voi kuin kiittää jälleen kerran isovanhempia korvaamattomasta avusta. Poitsu on onnekas kun hänellä on molemminpuolin ihanat isovanhemmat jotka ovat aina valmiita auttamaan. Varsinkin tällaiset sairastumiset saavat aikaan harmaita hiuksia siitä miten hoitojärjestelyt hoidetaan mutta aina kaikki on saatu hienosti järjestymään. Kiitos siis mummille ja pappalle avusta ♥

Tänään ulkoiltiin 15 minuuttia omalla pihalla koska poitsu kaihoten on katsonut ikkunasta ulos tuota lumen määrää ja harmitellut kun ei pääse lumiukkoa rakentamaan. Tänään  kuume pysytteli jo onneksi sellaisissa lukemissa että mentiin hetkeksi ulos. Poitsu lähinnä katsoi kun äiti ja iskä laittoi tuulemaan... Iskä rakensi äkkiä lumilinnan ja äiti lumiukon ja sitten mentiinkin jo sisälle. Poika oli onnellinen tästä pienestä tuulettautumisesta ja lumilinnaa ja ukkoa on nyt ihailtu koko päivä ikkunan takaa :)