sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiainen rannalla

Tämä päivä on mennyt pitkälti kotona töitä tehden ja poitsu on rakennellut mitä hienoimpia legorakennuksia. Illemmalla siskoni onneksi soitti ja sanoi että nyt lähdetään porukalla ulkoilemaan.

Olen ennenkin sanonut että sisko tuntee kaikenmaailman luontopolut paljon paremmin kuin minä ja nytkin käytiin minulle ihan uudessa paikassa. Onneksi tuli lähdettyä sillä maisemat näyttivät tältä...




Osuimme paikalle mitä hienoimpaan auringonlaskun aikaan ja maisemat olivat uskomattoman kauniit. Polkua kun kävelimme eteenpäin oli matkan varrella metsän keskellä kaksi nuotiopaikkaa jossa grillattiin makkaraa. Jotenkin ihanan idyllistä...




Teimme pojan kanssa heti aamusta laskiaispullia (lue: laitoimme pakastepullat uuniin). Sinne kun laitettiin hillot ja kermavaahto väliin niin kyllähän niitä jo itsetehdyiksi voi sanoa :)

Me otimme jokaiselle pullat mukaan ja sisko toi kuumaa kaakaota. Kyllä niillä eväillä kelpasi rantakalliolla istua ja ihailla auringonlaskua.




Nyt kotona kääriydytään koko porukka viltin alle sohvalle ja katsotaan joku hyvä leffa. Ihana viikonloppu!




sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Nuotiolla

Tämä viikonloppu on ollut kuin pieni loma nimittäin minulla on ollut lauantaikin vapaapäivä. Me olemme siis nukkuneet pitkään (tai poika on, itse ei vapaapäivänäkään kahdeksaa kauemmin nukuta) ja rauhallisessa tahdissa tehneet kaikkea kivaa. Lauantaina lähdimme mm. nuotiolle makkaraa paistamaan...



Sää ei kyllä näyttänyt parastaan sillä oli kylmä ja tuuli oli ihan kauhea. Aurinkoisella säällä oltaisiin viihdytty tuolla pidempääkin mutta kyllä me nytkin ehdimme eväät hyvin syödä. Miten se voikin olla että ulkona kaikki maistuu niin paljon paremmalta. Grillimakkara ei sinällään ole minulle mikään herkku mutta voi että kun se maistui nyt hyvältä...




Siskon mies on varsinainen erämies ja nuotiokin saatiin tulille alta aikayksikön. Makkaratikut veistettiin itse ja kuksasta tarjoiltiin kahvit. Tälläisiä pieniä retkiä tulee vaan tehtyä liian harvoin. Aina on muka niin kiire... Nämä on ehdottomasti niin arjen pieniä ihania hetkiä ja näitä täytyy ehdottomasti tehdä useammin.






Nyt kuitenkin valmistaudutaan taas ensi viikkoon ja kerhoreput on pakattu ja työ- ja päiväkotivaatteet on ojennuksessa. Arki alkaa taas mutta ihanaa se arkikin on :)

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Mitä meille kuuluu

Olisi aika taas ryhdistäytyä täällä blogissa, koska tammikuukin meni ohi näköjään yhdellä postauksella.
Kun niitä tunteja sais vuorokauteen tai ainakin iltaan muutaman lisää niin ehtisi monenmoista tehdä.


Monenmoista tammikuussa ehdittiin kyllä tekemään ja olen leiponutkin enemmän kuin koko viime vuoden aikana yhteensä. Pieni reissukin tehtiin kylpylään kummitytön perheen kanssa ja siellä rentouduttiin koko porukka.

Tällä hetkellä meillä on pieni potilas kotona sillä pojalla on jo muutama päivä ollut korkea kuume ja kova yskä. Poika tosiaan on kerran vuodessa kipeä joten toivotaan että tämä vuosi on tällä sitten kuitattu.


Tässä kohtaa ei voi kuin kiittää jälleen kerran isovanhempia korvaamattomasta avusta. Poitsu on onnekas kun hänellä on molemminpuolin ihanat isovanhemmat jotka ovat aina valmiita auttamaan. Varsinkin tällaiset sairastumiset saavat aikaan harmaita hiuksia siitä miten hoitojärjestelyt hoidetaan mutta aina kaikki on saatu hienosti järjestymään. Kiitos siis mummille ja pappalle avusta ♥



Tänään ulkoiltiin 15 minuuttia omalla pihalla koska poitsu kaihoten on katsonut ikkunasta ulos tuota lumen määrää ja harmitellut kun ei pääse lumiukkoa rakentamaan. Tänään  kuume pysytteli jo onneksi sellaisissa lukemissa että mentiin hetkeksi ulos. Poitsu lähinnä katsoi kun äiti ja iskä laittoi tuulemaan... Iskä rakensi äkkiä lumilinnan ja äiti lumiukon ja sitten mentiinkin jo sisälle. Poika oli onnellinen tästä pienestä tuulettautumisesta ja lumilinnaa ja ukkoa on nyt ihailtu koko päivä ikkunan takaa :)