sunnuntai 21. elokuuta 2016

Minun päiväkirjani

Aikaa on kulunut taas niin paljon kun olen tämän blogin parissa ollut että ehti tulla jo tuskahiki kun en muistanut salasanaa tänne. Niin paljon on ehtinyt tapahtua viime aikoina ja useasti olen halunnut tulla tänne kirjoittamaan mutta en vaan yksinkertaisesti jaksa. Eihän tällaisessa blogissa oikein mitään järkeä ole kun postaus tulee joskus ja jouluna mutta kerran kun luin koko blogini läpi niin tajusin että tämä toimii minulle itselleni vähän kuin päiväkirjana. Minulle tärkeitä kuvia ja tapahtumia jotka muuten ehkä jäisi unholaan. Joten sellaisena tämä blogi nyt tulee olemaan, päiväkirjana minulle ja jos joku jostain postauksesta saa jotain ideoita tai tykkää kuvista, niin se on vaan plussaa :)

Itse voin tällä hetkellä hyvin. Hassua että vaikka juuri oli syöpähoidot päällä niin nyt on jo vuositarkastuskin ohi. Ja siinä oli kaikki hyvin. Aika menee siis hyvin äkkiä. Seuraavat viisi vuotta näyttää uusiutuuko se pirulainen, sen jälkeen riski sairastua on samaa luokkaa kuin kaikilla muillakin. Eli päivä kerralla mennään. Kauheasti en asiaa ajattele, toki on päiviä kun olen varma että nyt se on tullut takaisin. Ja ne ei ole kivoja päiviä... 

Vaikka viimeisestä sytostaatista on ensi kuussa jo vuosi aikaa, niin väsynyt olen edelleen. Vaikka arki sujuu ihan normaalisti, joudun silti miettimään tekemisiäni ja jaksamistani hyvin tarkkaan. Liiallinen touhuaminen ja siihen mahdollinen stressi päälle (stressaamisen taidon osaan nimittäin todella hyvin) uuvuttaa useasti ihan täysin. Kroppa ei vaan vieläkään ole kaiken sen jälkeen mitä se on joutunut kestämään entisensä. Mutta pikkuhiljaa...

Tämä kulunut kesä on ollut aivan mahtava ja täydellinen. Olen nauttinut siitä niin paljon ettei ole tosikaan. Koska joka hetki on ollut täysin erilainen mitä se oli viime kesänä. Kaikki kesän tuoksut ja auringon paisteet ja sateet olen niin imenyt itseeni. Ihana, ihana kesä!


Yksi isoista asioita tänä kesänä oli oman paatin hankkiminen. Olemme miehen kanssa siitä monta vuotta puhuneet ja jostain syystä tänä kesänä siitä alettiin puhua vakavammin. Mietittiin päämme puhki että kannattaako se ja tuleeko siellä merellä käytyä ja entäs kaikki kustannukset. Sitten mieheni sanoi jotain jonka muistan aina: "Kukaan meistä ei tiedä kuinka kauan meillä on aikaa täällä joten eikö siitä elämästä nyt vaan voisi nauttia". No sehän on totta, kyllä tästä elämästä kuuluu nauttiakin joten päätös oli selvä. Nyt ollaan paatin omistajia :)



Olemme molemmat mieheni kanssa pienenä viettäneet paljon aikaa merellä ja saarissa. Meillä on ollut aina paatti ja kesäisin oltiin aina saaressa. Niistä on jäänyt minulle ihanat muistot ja miehellä samoin. Se oli isoin syy oman paatin hankkimiseen, nimittäin että voidaan tarjota poitsulle samat elämykset. 



Tänä viikonloppuna päästiin ensimmäistä kertaa laiturista irti ja jännityksellä lähdimme tutkimaan mitä kaikkea tuolta saaristosta löytyykään. Pojan kanssa opeteltiin saarien nimiä ja miten paatissa käyttäydytään ja mikä homma kuuluu kenellekkin. Meillä oli kivaa ja laiturista lähdöt ja tulotkin onnistuivat hyvin eikä kukaan korottanut ääntäänsäkkään :)




Tämä kesä nyt valitettavasti on tullut jo melkein loppuunsa mutta nyt on sitten aika suunnitella ensi kesän seikkailuja paatin kanssa.

Paljon olisi vielä asioita joista voisi kirjoittaa kuten siitä että meillä asuu nykyään reipas ekaluokkalainen, meille on tullut uusi pieni rakas sukuun (voi sitä vauvantuoksua) ja aika ihana matkakin olisi tiedossa. Näistä kirjoittelen varmasti enemmän myöhemmin...

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille !

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Parasta sunnuntaissa

Sunnuntain laavureissut ovat nyt ihan vakio. Kyseinen retki tehdään joka sunnuntai. Yhdessäoloa ja raitista ulkoilmaa (ja makkaraa). Kyllä se on ihan parasta.



Tänä talvena ei kovin montaa lumiukkoa olla tehty mutta asia saatiin tänään korjattua. Tehtiin pientä ja isoa ja vaikka mitä.



Eväinä meillä löytyy aina kaakaota, voileipiä ja makkaraa. Nyt meillä tuli siskon kanssa mieleen tikkupulla! Emme ole sellaisia koskaan tehneet enkä edes tiedä miten niitä tehdään mutta nyt asiasta otetaan selvää ja ehkä jo ensi kerralla nuotiosta löytyy tikkupullat...



Ihana sunnuntaipäivä siis taas takana. Ja ajatukset ovat piakkoin tulevassa matkassa... Aivan uskomatonta että päästään kohta koko perhe kunnolla lomalle ja unohdetaan hetkeksi kaikki ikävät asiat ja otetaan vaan rennosti. Ihanaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Talven riemuja

Tänä viikonloppuna on taas suunnistettu koko porukan voimin ulos reput täynnä makkaraa ja kaakaota. 



On niin sanoinkuvaamattoman ihanaa kun on lunta. Luonto on niin kaunis ja  se lapsen riemu kun voi rakentaa lumilinnoja tai se valitsemisen vaikeus että millä härvelillä sitä pulkkamäkeen lähtisi... Jos nämä lumet nyt sulaa lämpöasteiden takia pois niin en yksinkertaisesti kestä.



Kummitytössä on selvästi partiolaisen aineksia. Tietää miten nuotio sytytetään ja miten tulta pidetään yllä 



Nyt taas jaksaa kun on akut kunnolla ladattu. 

Hyvää alkavaa viikkoa!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Parasta juuri nyt

Kaupungissamme ja sen ympäristössä on lukemattomia luontopolkuja ja laavuja. Paikkoja josta en itse tietäisi välttämättä niin paljon mutta sisko perheineen tuntee nämä paikat hyvin. Kesän ja syksyn aikana kun oma vointini oli huono, otti siskoni poitsumme usein heidän mukaansa retkille. Ja niin odotin sitä päivää kun itse jaksan lähteä mukaan...


Viikonloppuna sitten pakattiin mukaan termarit, makkarat ja polttopuut ja lähdettiin kiertämään erästä luontopolkua. Pieni pakkanen, lunta sateli hiljalleen ja koko porukka kasassa. Se oli ihan parasta sillä hetkellä, muuta ei olisi voinut pyytää...



Ihan uskomattomat maisemat ja kuulemma kesällä kun siskon perhe viimeksi oli täällä, oli polun varret olleet täynnä erilaisia kukkasia. Ketään muuta emme reissullamme nähneet mutta toivon kovasti että moni muukin löytää (ja käyttää) näitä ihania polkuja. Ilmaista yhdessäoloa raittiissa ulkoilmassa, ihan täydellistä!




Termarit oli täynnä kaakaota ja mukana oli monta pakettia makkaraa. Ja kaikki meni. Grillimakkaraa tulee harvoin syötyä mutta tälläisessä paikassa se maistui erittäin hyvin. Mukana oli myös sellaisia kaupan minidonitseja joita keksittiin myös lämmittää nuotiolla. Olivat muuten hieman lämmitettynä ihan täydellisiä.



Toivottavasti pakkanen hieman hellittää niin loppiaisena lähdetään porukalla uudestaan...

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu

Stressasin tätä joulua jo kesällä koska tiesin että välttämättä voimat eivät tänä jouluna riitä siihen normaaliin touhuamiseen ja hössöttämiseen. Kuitenkin jo marraskuun puolella olin sinut itseni kanssa ja päätin että teen tasan juuri sen minkä jaksan, en yhtään enempää. Se joulu tulee sieltä kuitenkin.


Ja niinhän se tuli, aivan ihana joulu tulikin. Moni asia on menettänyt merkityksensä tässä matkan varrella ja tietyt asiat ovat vaan korostuneet. Kuten se että saamme kaikki olla jouluna yhdessä. Se on se ehdottomasti tärkein asia.


Olen joulun alla monta kertaa kysynyt pojalta että mikä hänen mielestä joulussa on parasta ja luonnollisesti 6 vuotiaan vastaus on että lahjat mutta samalla hän myös toteaa että tärkeää on se että ollaan yhdessä. Olen onnellinen että poika ymmärtää myös tämän asian merkityksen.


Tällä hetkellä katse on jo kovasti ensi vuodessa. Tämä vuosi oli erittäin rankka ja vaan toivoa voi että ensi vuosi olisi helpompi. Varovasti olemme tehneet jo vähän matkasuunnitelmia ja jos viimein se keittiöremonttikin saataisiin alkuun. 



Ihanaa Joulun jatkoa kaikille, nähdään ensi vuonna :)


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa...


Nämä viime kuukaudet ovat pitäneet sisällään niin monenlaista että blogi on ollut viimeisenä mielessä eikä toisaalta olisi ollut voimiakaan tehdä tämän eteen mitään. Syy tähän hiljaisuuteen on se kamala S:ltä alkava mörkö eli syöpä. Takana on elämäni rankimmat kuukaudet ja vaikka vielä on paljon edessä niin uskallan toivoa että se pahin olisi jo ohi...


Kesä meni sytostaattihoidoissa ja siitä toipumiseen. Hoidon jälkeen minut valtasi järkyttävä väsymys, voimattomuus, pahoinvointi... Tuntuu että lista oireista on loputon. Kun selvisin oireista, sain vähän voimiani takaisin niin koko rumba alkoi taas alusta. 


Olen hypännyt sairaalassa tutkimuksissa ja hoidoissa enenmmän kuin laki sallii ja minua on neulalla pistetty lukemattomia kertoja. Vaikka tämä kaikki on ollut vaikeaa niin ylivoimaisesti pahimpaa on ollut se kun joudut omalla lapselle kerta toisensa jälkeen sanomaan että äiti ei nyt jaksa... Se riipaisee ja syvältä!


Tällä hetkellä vedän hiukan henkeä ja sitten aloitetaan vielä sädehoidot. Sen pitäisi olla kuitenkin lastenleikkiä kaiken tämän muun rinnalla. Ainakin toivon niin...


Kaikki tämä on vienyt oman kuntoni täysin pohjalle ja on vaikea jaksaa oikein mitään. Pieniä kävelylenkkejä on pakko tehdä päivittäin jotta saisin kuntoni nousemaan. Tänään oltiinkin koko porukalla metsässä kävelemässä ja kyllä teki hyvää. Sain myös muutamat kuvat otettua sillä kameraa en ole jaksanut pitää ollenkaan mukanani. 


Edelleenkään blogini ei tule päivittymään kuin harvakseltaan mutta toivottavasti jo ensi vuoden puolella olen jo entistä paremmassa kunnossa. 


Ihanaa syksyn jatkoa kaikille!

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kun näkee taas kaunista

Meni melkein kaksi kuukautta etten edes koskenut kameraan. En pystynyt. Ja ajattelin etten tule hyvin pitkään aikaan koskemaankaan. Luulin että en voi ottaa yhtään kuvaa koska kuva tulisi aina muistuttamaan minua siitä ajasta kun olin sairas... 

Olen sellainen ihminen että näen kaikki kameran linssin läpi. Vaikka minulla ei olisi kameraa mukana niin kaiken minkä ympärilläni näen, näen sen niin että ajattelen miltä se näyttäisi kameralla kuvattuna. Nyt en nähnyt. En nähnyt mitään.

Äitienpäivän aattona olimme siskoni ja lapsien kanssa keräämässä valkovuokkoja mummille. Ja sitten se hetki tuli... Poitsu ja kummityttö poimivat valkovuokkoja ja aurinko paistoi puun takaa. Näky oli niin kaunis. Tuli sellainen hassu olo että mähän näen taas kauniita asioita. 


En ole vieläkään paljoa kuvannut mutta ymmärsin että voin kuitenkin  kuvata jos on sellainen fiilis.



Viikonloppuna kävimme koko porukka kiertämässä luontopolulla ja meren rannalla söimme mummin tekemät eväät. Luontopolku oli kuin toisesta maailmasta... Linnut lauloivat ja pelkkää vihreää kaunista maastoa silmänkantamattomiin. Uskon että teki meille kaikille hyvää.



Minun polku käy nyt välitien kautta mutta joskus vielä pääsen oikealle polulle takaisin...