tiistai 22. huhtikuuta 2014

Myöhäistä Pääsiäistä

Tänä vuonna pääsiäinen ei sujunutkaan kauhean mukavissa tunnelmissa. Oli toki hienoa että oli vapaita ja herkuteltuakin tuli oikein kunnolla. Mutta meidän pieni kulta rakas loukkasi itsensä pahasti...


Poika kompastui kotona ja löi kasvonsa rappusiin. Eikös siinä pitänyt olla sitten joku terävä kohta joka repäisi ammottavan haavan poskeen. Jollain ihmeen konstilla selvisimme verta vuotavan pojan kanssa päivystykseen ja saimme sieltä heti tietenkin apua. Haava liimattiin ja sidottiin haavateipeillä. 


Itkin itse koko illan kun se tuntui niin järkyttävän pahalta että ei pysty pientä ihmistä suojelemaan kaikilta kolhuilta ja haavereilta. Kunpa tämä olisi jäänyt tapahtumatta... Haava oli niin paha että siitä tulee jäämään jälkikin. 


Ihmeellisintä on että poitsu ei ole valittanut kipua ollenkaan. Jos itse olisi lyönyt päänsä noin ja tuollainen haava poskessa, kipu olisi valtava. Mutta ei mitään, poika leikkii leikkejään ja erittäin hyvin varoo kasvojaan ettei teipeille tapahdu mitään. Ja taas kiitos miehen vuorovapaiden, hoitoon ei tarvitse vielä muutamaan päivään mennä vaan voidaan rauhassa parannella haavaa kotona.


Ehdittiin me pääsiäisenä toki muutakin tehdä eli pihaa laitettiin kesäkuntoon, pihakalusteet haettiin varastosta, mummin ja pappan luona käytiin syömässä erittäin hyvää lammasta ja muutenkin "hieman" herkuteltiin.


Toivottavasti siellä ruudun toisella puolen kaikilla oli ihana pääsiäinen!

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yksityiskohtia

Vietimme viikonloppua kahdestaan poitsun kanssa kun iskä teki tuplavuoroja töissä. Ja pojan ollessa vielä toipilas oli keksittävä puuhaa ihan vaan kotosalla. Minä päätin ottaa muutamia kuvia meiltä kotoa ja poika teki omalla kamerallaan samat jutut. Tässä postauksessa julkaistaan tosin vain äidin ottamia :)


Tosiaan erittäin harvoin sairastava poitsu alkoi oireilla nuhalla ja yskällä ja sehän nyt ei vielä mitään ihmeellistä ole. Sitten nousi kuume ja poika oli ihan töttöröö. Yhtenä iltana nukahti kuumeisena yöunilleen klo 18 kunnes hetken päästä alkoi valittamaan korvaansa. Lähdimme päivystykseen saman tien ja korvatulehdushan siellä oli. Pojalla on viimeksi ollut korvatulehdus kolme vuotta sitten... Tuli sitten ilmeisesti oikein kunnon flunssa.


Lääkkeet puri onneksi nopeasti tuohon korvaan ja siitä ei poika sen jälkeen ole valittanut. Yskä oli kuitenkin ihan hirveä ja hoidosta ollaan oltu monta päivää pois. Vaikka muuten en aina ole innoissaan noista miehen vuorotöistä niin monesti ne onkin arjen kannalta ihan käteviä. Nytkin miehelle osui vapaita tähän kohtaan ja saatiin sumplittua työasiat pojan sairastaessa. Tosin kiitosta kuuluu kyllä mummillekin joka meitä asiassa auttoi ♥




Nyt kun poika alkaa olla jo selvästi paranemaan päin, on itsellä kaktus kurkussa ja olo sen mukainen. Kaikenlisäksi kuivausrumpu meni rikki ja nyt pyykkiä roikkuu kuivumassa vähän joka paikassa. Jotenkin mulla on olo ettei tää oo mun viikko :/


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Mökillä

Mökkielämä alkaa taas kohtapuolin ja tänään käytiin mummin ja pappan kanssa mökillä laittelemassa paikkoja kuntoon. Kesä ja mökkiviikonloput - kuinka niitä onkaan odotettu. Toukokuun puolessa välissä varmaan alamme jo yöpyä mökillä, vielä oli sen verran kylmän oloista että hetki pitää vielä malttaa...


Mummin kanssa siivoimme mökkiä ja mööbliseerattiin vähän uuteen uskoon. Huonekaluja siirtämällä ja uusilla tekstiileillä sai hienosti uutta ilmettä. Vähän vielä uutta verhoa niin hyvää tulee. Mökkimme ei ole suuren suuri mutta käytännöllinen tiloiltaan.


Sillä välin ku me siivosimme, olivat pappa ja poitsu virittelemässä loimulohta ulos. Ja miten hyvää se olikaan. Tuntuu että tämä taitaa tänä kesänä voittaa savustetun kalan. Loimuteltua tulee varmasti paljon.



Poika viihtyy mökillä (onneksi) todella hyvin, ja miksi ei viihtyisi. Ulkona on aina kaikkea kivaa tekemistä ja sisällä olevat lelut ovat mielenkiintoisia kun niillä ei jokapäivä pääse leikkimään. Ja kun vielä mummi ja pappa on mukana niin pojalla on kaikki tarvitsemansa


Nyt valmistautumaan uuteen viikkoon joten ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!