sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Luistilla

Tänä talvena ei olla juurikaan pulkkamäkeen päästy, saatikka sitten hiihtämään tai lumiukkoja tekemään. Tuo lumiukko on muuten ollut pojan isoin toive tänä talvena. Aina kun ulkona sataa lunta, hartain toive on ollut että siitä lumiukon saisi tehtyä. Eipä oo kyllä lumi siihen riittänyt :( Aika tylsä talvi on siis ollut tuon pikkuväen kannalta...


Onneksi kuitenkin luistelemaan ollaan päästy. Aluksi poitsu käyttää tuota telinettä mutta ei mene kauaa kun se heivataan pois ja mennään jo ilman. Ja miten hienosti poika osaa jo luistella :)



Tänään poika oppi itse nousemaan ylös kaaduttuaan. Voi sitä riemua ja äiti ja iskä hyppivät tasajalkaa ja taputtivat kentän reunalla. 

Tähän saakka ollaan käytetty pyöräilykypärää luistilla ollessa mutta tänään käytiin ostamassa kunnon jääkiekkokypärä. Ja maila pitää ottaa jo ensi kerralla mukaan. Tänään sovittiin että käydään lopputalvi ahkerasti luistilla niin kauan kuin on mahdollista. Pojan taidot kehittyvät kerta kerralta ja hauskaahan siellä on...


Itselläkin luistimet pitäisi jossain olla, tekisi mieli käydä kokeilemassa. Uskaltaisikohan?



torstai 13. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä

Eilisen vapaapäivän kunniaksi leivoimme pikkumiehen kanssa ystävänpäiväherkkuja. Ei mitään sen kummallisempaa kuin valkosuklaahippukeksejä. Mutta eihän sen mitään kummallista tarvitsekkaan olla, kunhan on hyvää (ja nämähän ovat...)

Keksejä tuli pari pellillistä ja pakkasin ne pusseihin ja pussin suljin tuollaisella omalla etiketillä.
Etiketin löysin Pinterestistä, lisäsin siihen saajan nimet ja tulostin paksulle pahville.



Tykkään kovasti tällaisesta näpertelystä ja helposti saa pienillä jutuilla kivaa jälkeä aikaiseksi.


Aivan ihanaa Ystävänpäivää kaikille!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Syysuutta

Kyllä, meille on tullut pojan vaatekaappiin jonkun verran syysuutuuksia. Nimittäin ihanaakin ihanampaa POMPdeLUXIA. Pompin vaatteet iskevät lujaa minuun, ovat värimaailmaltaan just se mun juttu (ja pojan tietenkin).


Hinnaltaankaan ei niin kovin pahoja, mutta itse ostan aina kun alennukset ovat -50% tai -70%. Niin siis nytkin ja kokonsa puolesta nuo neuleet ovat parhaimmillaan ensi syksynä ja talvena. Ihanuudet odottavat meitä siis silloin. Kokemuksesta voin sanoa että ovat myös erittäin laadukkaita eivätkä mene käytössä juuri miksikään. Siksi otinkin vähän reilumpaa kokoa että menevät sitten mahdollisimman pitkään.


Odotan vielä yhtä lähetystä ja siellä on mukana jotain prinsessamaistakin. Olen usein nimittäin samalla kummitytöllemmekin hankkinut jotain pientä. Ovat vain niin ihania ettei voi vastustaa :)



Löytyykö muita Pomp-faneja?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Vihdoin terveenä?

Meitä piinannut flunssa/influenssa ja yskä on tietenkin jo helpottanut mutta yskimme silti vielä kovasti koko porukka. Tänään miehen suunnatessa töihin, lähdimme poitsun kanssa ulkoilemaan. Ekaan kertaan viikkoon.


Käppäilimme pari tuntia kaupungilla mummin ja pappan kanssa, kävimme taidenäyttelyssä, syötimme sorsia ja kävimme kahvilassa herkuttelemassa. Teki hyvää olla ulkona paitsi että taisi olla liikaa vielä itselleni, yskälle ei meinannut tulla loppua. Kotiin kun päästiin tuntui että henki ei enää kulje, yskin vain. Onneksi se siitä sitten rauhoittui kun kotona olin vaan ihan rauhallisesti. 


Poitsulla onneksi yskäkin on jo lähes hävinnyt ja nyt kun kuumeettomia päiviä on jo pari takana niin virtaa riittää :)


Nyt me otetaan loppuilta ihan rauhallisesti poitsun kanssa ja odotellaan että iskä tulee kotiin. Voisin vaikka etsiä jotain kivaa reseptiä ystävänpäivää varten. Meillä on silloin miehen kanssa vuosipäivä, ollaan oltu 21v. yhdessä (jos oikein laskin). Eli jotain kivaa ja herkullista tarjottavaa voisi tehdä :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sairaana

Blogissa on ollut hieman hiljaista sillä meidän perheessä on sairasteltu. Oikein kunnolla.






Itse kuulun siihen kategoriaan että olen todella harvoin kipeä (oikeastaan me kaikki kuulutaan) ja kuumettakin ehkä kerran viidessä vuodessa. Nyt sitten taisi olla kuumetta senkin edestä eli kolme päivää korkea kuume ja järkyttävä yskä. Ja miehellä ihan sama juttu. Parasta tässä kaikessa oli kyllä toi pikkumies. Kun äiti ja iskä oli vähän tööt, niin mitä tekee poitsu? Leikkii yksin todella todella kiltisti, katselee lastenohjelmia ja tulee välillä syliin ottamaan päivänokoset. Ei helpompaa lasta voi olla...

Nyt on poitsu kuumeessa ja kovassa yskässä mutta nätisti se edelleen legoillaan leikkii ja välillä kömpii sohvalle ottamaan nokoset. Saa onneksi rauhassa sairastaa kun miehellä vielä vapaata...