tiistai 27. elokuuta 2013

Remonttitauko

Blogi on nyt pienen pienellä tauolla meillä kotona tapahtuvan remontin vuoksi. Olen nyt saamassa vihdoin ne kauan haaveilemani lautalattiat. Olen todella innoissani tästä mutta samalla täällä asuminen remontin keskellä ei ole ihan helppoa. Pölyn määrä hiomisesta on ihan järjetöntä, tällä hetkellä maali haisee tosi vahvasti koko talossa ja ainoat paikat missä voimme olla on keittiö ( joka sekin on täynnä huonekaluja remontoitavista huoneista) ja makuuhuone. Päästäkseen makuuhuoneesta keittiöön pitää kulkea ulkokautta.

Toisaalta ei tämä kauan kestä ja pikkumieskin on kovin sopeutuvainen. Iltaisin on oltu mummilassa tai kummitytön luona ja ainakin loppuviikko ollaan vielä kyläluutia. Kotona käydään siis kirjaimellisesti vain nukkumassa.

Kuvia tulee sitten myöhemmin. Tällä hetkellä niin läppäri kuin kamerakin on pakattuna johonkin ( en tiedä mihin).

Öitä kaikille! Täällä koko poppoo jo melkein unten mailla, remppamiehet saapuvat taas aamulla aikaisin...

tiistai 20. elokuuta 2013

Päivän asu

No ei vaineskaan, tässä blogissa ei päivän asuja taideta juurikaan nähdä, ne ei oo mun juttu... Vaikka niitä on toisten blogeissa kiva katsella ja inspiroitua niin mä taidan jättää ne vähän vähemmälle. Tänään kylläkin töiden jälkeen pelasin kamerallani jotain ja tuli mieleen kuvata tätä päivän "asuani"...


... ja kyllä, blogikellohan se sieltä löytyy. Ei mikään kovin yksilöllinen, löytyy yhdeltä sun toiselta bloggaajalta mutta mä tykkään kovasti. Tismalleen sama kello mulla on myös kullanvärisenä ja näillä kelloilla mä pärjään pitkään. Saanko vielä sanoa että tykkään, tosi paljon :) Kellon kaverina on rippilahjaksi saatu helminauha, välillä se on ranteessa, välillä kaulassa.


Kaulassa äidiltä saatu koru josta tykkään myös paljon, sopii silloin kun on helmifiilis. Hiukset "huono hiuspäivä"-sykeröllä niskassa. Olen käynyt viimeksi kampaajalla öö... maaliskuussa. Erittäin, erittäin kipeästi olen kampaajakäynnin tarpeessa. Uudet raidat ja huonot latvat pois. Joka ilta mä muistan että unohdin taas päivällä varata sen ajan. No jospa huomenna sitten... (niin varmaan).

Työt ovat loman jälkeen lähteneet hyvin käyntiin ja pojalla menee hoidossa hyvin. Eli arki on asettunut meille. Mä tykkään (tästäkin)!




sunnuntai 18. elokuuta 2013

Arjen alku

Lauantaina mökille päästyämme ei voinut muuta todeta kuin että se on syksy nyt. Tuntuu kuin lehdetkin ois jo tippunut puista. Lauantaina satoi ja tuuli kovasti ja vaikea kuvitella että vielä helteisiä kesäpäiviä nähtäisiin. Itse olen kyllä niin syksy ihminen että sinänsä mua ei haittaa vaikka helteitä ei enää tuliskaan. Syysmyrskyt, pimenevät illat ja kynttilät, ai että mä tykkään.


Mökilläkin on silti ihana tunnelma vaikka sataa ja tuulee. Sitten vaan oleskellaan sisällä ja luetaan ja leikitään. Muistipeliä pojan kanssa pelataan paljon mökillä. Muutenkin on kiva kun poika alkaa olla "lautapeli-iässä" niin sellaisten parissa on kiva viettää aikaa ja olla yhdessä.

  
Lauantain ilta-aurinko

Huomenna koittaa arki taas meidänkin perheessä kun mulla ja miehellä alkaa työt ja poika menee hoitoon. Tuntuu kuin tästä arjesta ois ikuisuus ja melkein onkin. Poika on ollut melkein kaksi kuukautta lomalla (välillä kyllä isovanhemmilla hoidossa). Mä tykkään mennä aina loman jälkeen töihin, tykkään kun se arki alkaa. Äsken laitoin pojan hoitolaukkua kuntoon ja kuinka se voi aina olla niin vaikeaa että mitä kaikkea siellä pitääkään olla mukana. Vaihtovaatteet, sadevaatteet, saappaat, kerhotossut jne.


  
Rannalta löytyi aarre... 


Seuraavat viikot ovat aika kiireistä remontin vuoksi ja vielä on vähän epäselvää pystytäänkö täällä asumaan remontin aikana mutta eiköhän siitä sitten selvitä. Ainakin meillä on kohta lautalattia :)

Ihanaa viikonalkua kaikille lukijoille!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sateinen päivä

Mulla on tapana (lomalla varsinkin) koko ajan suorittaa jotain. Jos on vapaa-aikaa niin se pitää käyttää hyödyllisesti ja aamulla ei nukuta pitkään ettei vaan päivä mene hukkaan. Tänään aamulla tiesin ettei suunnitelmissa ole sen kummenpaa ja ulkonakin satoi joten jatkoin unia ja nukuin klo 9 saakka (mies oli noussut jo ajat sitten). Herätin pojan ja pyysin mun viereeni pötköttelemään. Ja tiedättekö, tuo hetki jäi niin mun mieleen... Poitsu mun kainalossa, ei kiire mihinkään. Voiko lomalla sen parempaa olla? Joskus tuntuu että voisin opetella ottamaan asioita vähän rennommin...

Tänään ollaan oltu lökähousuissa kotona koko porukka, ei olla lähdetty mihinkään. Otettu vaan rennosti... Tai no siivosin mä vaatehuoneen. Vähän vaatetankoja lisää ja karsin rankalla kädellä vaatteita kierrätykseen. Siitä tuli hyvä olo, vuoden verran on kyseinen työ pitänyt tehdä.


Illemmalla tein sateisen päivän kunniaksi vohveleita. Mies joskus sanoi että niitäkin vois tehdä ja mä ihmettelin et milläs me niitä tehdään. No siellä kaapin perukoilla oli kuin olikin vohvelirauta... Ei siis kovin usein meillä käytössä ollut...


Voffeleista (pojan sanoin) tuli ihan täydellisiä ja yllättävän helposti ja nopeasti valmistuivatkin. Näitäkin siis voi tehdä useammin.


Kaikenkaikkiaan ihanan rentouttava päivä vaikka missään ei käyty eikä sen suurempia edes tehty. Otan tästä opikseni!

tiistai 13. elokuuta 2013

Yyteri

Yksi meidän kesälomareissuistamme suuntautui Yyteriin. Ollaan miehen kanssa siellä kerran käyty varmaan 15 vuotta sitten ja nyt sitten poitsun kanssa. Mahtava paikka. Tosin meidän reissulla oli niin kova tuuli että meinattiin lähteä heti pois...


... onneksi ei kuitenkaan lähdetty koska dyynien välistä löytyi tuulensuojainen paikka ja siellä viihdyttiinkin koko päivä.



Levitettiin viltti jonka päällä pötköteltiin ja syötiin eväitä ja katsottiin kun poika touhusi hiekassa. Muutamat hiekkakakut tuli tehtyä ja kaivettua syyyyvä kuoppa.




Äiti kävi kastelemassa varpaat, poika ei tuon lähemmäs mennyt. Vesi ei kyllä ollut kylmää, melkeimpä olisi voinut mennä jopa uimaan. Jos oikein käsitin niin tuossa on matalaa vaikka kuinka pitkälle joten on oiva paikka pienten lastenkin kanssa.




Tänne me tullaan ehdottomasti ensi kesänä uudestaan joku kaunis helteinen päivä. Täällä viihtyy taatusti koko porukka.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Erilainen viikonloppu

Tänä viikonloppuna olimmekin ihan vain kotona ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Päätimme pitää väliviikonlopun mökkeilystä kun kotonakin oli kovasti kaikkea puuhaa. Lauantaina kuitenkin mietin että jospa tekisin jotain herkkua ja kutsutaan lähimpiä illemmalla vähän herkuttelemaan...


Tällaisen sitten tein. Marenkirahkakakku. Tämän teen aina kerran kesässä. Jonkinnäköinen perinne sekin. Käytin valmiita marenkilevyjä, väliin mustikkarahkaa, päälle kermavaahtoa, mustikoita, vadelmia ja halvaa. Ei taas paljon yksinkertaisempi voi olla. Mutta hyvää, erittäin hyvää!



Lauantaina löysimme myös pitkään hakusessa olleet puutarhavalot. Olen etsinyt kyseisiä valoja monesta paikkaa, mm. Kodin Ykkönen ja Clas Ohlson näitä myyvät mutta ne eivät olleet ihan sitä mitä etsin.
Täydelliset löytyivät sitten paikallisesta sähköliikkeestä, olisi pitänyt heti ymmärtää sinne mennä.


Valaisevat tosi kauniisti ja sopivat vanhaan pihaan. Tykkään kovasti. Saavat nyt olla meidän pihalla hetken mutta sitten vien mökille ne. Pääsevät luomaan tunnelmaa Venetsialaisina...


Arvatkaas mitä tämä nyytti sisältää? Siskoni toi illalla mukanansa itse leipomat valkosuklaa-mansikkakeksit. Jo pelkkä tuoksu kertoi sen että kaloreita ei olla säästelty... Nämä olivat parhaimmat piparit mitä olen ikinä syönyt. Näitäkin tarvitsee syksyn aikana tehdä joten reseptiä tulee varmasti myöhemmin.

perjantai 9. elokuuta 2013

Koiramäki

Teimme alkuviikosta meidän perinteisen Tampereen reissun. Vietimme päivän kaupungilla kierrellessä ja shoppailemassa, yöpysimme hotellissa ja seuraavana päivänä Särkänniemeen. Tämä oli meidän kolmas kerta jo poitsun kanssa ja tästä on tullut siis meidän kesälomaperinne :)


Tällä kertaa oli muutama takaisku matkassa sillä poitsulle niin kovin tärkeä Pikku Kakkosen puisto oli remontissa joten sinne emme päässeet lainkaan. Kävimme siellä viime kesänä ensimmäisen kerran ja ympäri vuoden poika puhuu siitä aina välillä ja muistelee kuinka kivaa siellä oli. No taisi äitiä harmittaa asia poikaa enemmän nimittäin poitsu vain kohautti olkiaan ja sanoi että tehdään sitten jotain muuta kivaa. Tarkoitus oli mennä myös kaupunkijunalla tekemään Tampere-kierros (tämäkin ollaan tehty joka kerta) ja kun päästiin junaan istumaan, kuski sanoi että juna ei lähdekkään mihinkaan koska veturi laski juuri öljyt alleen. Ja mun harmitus oli ihan huipussaan... 

Loppujen lopuksi keksimme kaikkea kivaa tekemistä päiväksi ja illalla hotellissa olimme jo aivan veto pois kunnes poika putosi sängystä ja hampaat läpi huulen. Siinä itki sitten äiti ja poika, niin pahan näköistä se oli ja sattui tietenkin toista ihan kauheasti. Aamulla raukka oli naama ja huulet aivan turvoksissa mutta täysin valmis lähtemään Särkänniemeen. Superreipas poika mulla vaikka kaikki ei mennyt nyt ihan niinkuin piti.


Mutta sitten asiaan eli tuohon Koiramäkeen. En voi kyllä kuin kehua, paikka oli todella upea. Täällä riitti katsottavaa ja kaikki oli viimeisen päälle tehty.






Ehdottomasti kannattaa käydä paikkaan tutustumassa. Mä olisin viihtynyt pidempäänkin, silmä oikein lepäsi kaikissa kauniissa yksityiskohdissa mutta noilla miehillä alkoi olemaan kiire laitteisiin.


Mies ja poitsu kävivät kaikki laitteet läpi mihin poika vaan pääsi ja muutamaan laitteeseen menin itsekin. Tosin todetakseni vain että ei oo mun juttuja, yhdessäkin huusin vaikka kuinka kun niin otti mahaan ja tosiaan laite oli täynnä tuollaisia metrin mittaista pikkuväkeä. Vähän hävetti :)


Ensi vuonna sitten taas uudestaan, oli mahtava reissu taas vaikka oli nuo vastoinkäymiset. Onneksi on vielä lomaa jäljellä, paljon on vielä suunnitelmia. Ja oikeastaan mitään kovin ihmeellistä ei kyllä tarvi edes tehdä, kunhan saadaan olla yhdessä kaikki. Se on sitä parasta lomailua <3


maanantai 5. elokuuta 2013

Unelmista totta?

Olen viimeiset 10 vuotta puhunut ja toivonut ja halunnut lautalattioita. Asumme vanhassa talossa jossa oletettavasti on lautalattiat koko talossa. Ne vaan on laminaattien peitossa. Vihdoin ja viimein asialle tehdään jotain.


Tänään tehtiin laminaattiin aukko ja katsottiin mitä sieltä löytyy... Oli muovimattoa, levyä, vielä muovimattoa ja sitten paljastui kaunistakin kauniimpi lautalattia (siis minun mielestä). Se vaan on pahasti kitattu... Huomen aamulla tulee remppamies katsomaan ja arvioimaan työn hintaa. Kolme huonetta pitäisi siis käsitellä, kaikki samassa kunnossa. Lattiat hiotaan ja maalataan. Ja täällä pitäisi lapsen kanssa asuakin samalla... Ja mihin kaikki huonekalut laitetaan siksi aikaa? Voi olla pinna kireällä yhdellä sun toisella mutta sittenpä työ olisi ainakin tehty... Ja mulla olisi loppuelämäksi kauniit lautalattiat :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Omenapiirakkaa

Viime viikko oli töissä kiireinen ja tekemistä oli vaikka kuinka. Sama juttu jatkui kotona ja yöunet jäivät kohtalaisen lyhyiksi. Jossain vaiheessa ihmettelinkin että aika hyvin jaksan pienilläkin yöunilla. Perjantaina se sitten kostautui... Oltiin ruokakaupassa töitten jälkeen ja yhtäkkiä oli kuin halolla olis joku päähän lyöny, olin VÄSYNYT. Siis todella väsynyt. Kotona leivoin vielä omenapiirakan mökkiviikonloppua varten ja kun sen sain uunista ajattelin että istun alas ihan hetkeksi. Klo oli 19.30. Heräsin nojatuolilta klo 00.00. Huomiset työvaatteet katsomatta, pyykkiä olis pitänyt vielä pestä, onko lapsi käynyt iltapesulla jne. No mies oli tietenkin hoitanut poitsun iltatoimet ja mä siirryin sitten vaan yläkertaan jatkamaan unia. Oli kyllä seuraavana aamuna huomattavasti virkeämpi olo, olin ehtinyt nukkua 12h yöunet vaikka normi työaamu olikin.


Lauantain töiden jälkeen suunnattiin siis taas mökille ja tämän näköisen omenapiirakan otin mukaani. Tämä on todella hyvää. Ohjeen sain joskus poitsun hoitotädiltä ja laitan sen tännekin myöhemmin. Tätä tulee varmasti tehtyä usein syksyn aikana.


Niin kaunista lauantai-iltaa kuin nyt oli ei olla tänä kesänä vielä koettu. Lämmintä ja täysin tyyni meri. Suomen kesä on vaan niin kaunis ettei sille oikein löydy edes sanoja.


Syötiin taas hyvin (onkohan joskus mökillä syöty huonosti, tuskin...) ja illemmalla vielä käristettiin makkaraa. Mulla on nyt jo näitä kesäiltoja ikävä kun ajattelee miten pitkä talvi sieltä on taas tulossa...



Mummikin oli leiponut marjapiirakkaa oman pihan marjoista joten kyllä meidän kelpasi. Nyt on masut täynnä omenapiirakkaa ja marjapiirakkaa...

Ensi viikolla pidän taas vähän kesälomaa. Mun pitää monta kertaa oikein muistuttaa itseäni että nyt alkoi loma. Huomaan monta kertaa miettiväni että mitä ensi viikolla töissä täytyisi tehdä ja sitten muistan että ai niin, se olis loma nyt :)

Ohjelmassa olisi ainakin Särkänniemi ja jotain muutakin voisi keksiä. Tosin kotona olis niin paljon hommia ja maalaamista ja vaikka mitä että kuluu se aika kyllä täälläkin. Ja ensi viikolla tapahtuu jotain suuren suurta. Nimittäin mun vuosien unelma ehkä alkaa toteutumaan... Mutta siitä lisää ensi viikolla :)